13 toukokuuta, 2016

Hänen varjonsa tarina

Toinen Audrey Niffeneggerin kirja, jonka luin. Tämän kirjan luin joitain vuosia takaperin, mutta ei jäänyt muistijälkiä tästä, joten luin uudelleen.





Tämän tarinan päähenkilönä ovat kaksoset Julia ja Valentina. He saavat perinnön tädiltään Elspethiltä, josta eivät ole tienneet mitään, äitinsä kaksoissiskolta. Kaksoset muuttavat tätinsä asuntoon testamentin ehtojen mukaisesti ja siitä tarina alkaa. Kirjassa tulee hyvin ilmi kaksosten yhteys ja yhtenäisyys, mutta myös se, että he ovat kaksi eri ihmistä. Tämä erillisyys on yksi kirjan teema. Kuinka saada olla oma itsensä ja tehdä itseä kiinnostavia asioita, vaikka kaksoissisko ei halua sitä?

Mielenkiintoista kirjassa on Elspethin kummittelu asunnossaan. Kuinka häneen saadaan yhteys ja mitä hän kertoo omasta ja kaksoissiskonsa elämästä. Kirjan loppu on minusta todella ärsyttävä! Ärsyttää Elspethin itsekkyys. Onneksi hän saa ansionsa mukaan. 

Hänen varjonsa tarinaa voin suositella kaikille. Kirja oli aiheestaan huolimatta mielenkiintoinen ja sopivan kevytkin luettava. 

2 kommenttia:

  1. Hänen varjonsa tarina oli niin erilainen kuin mikään muu lukemani. Pidin valtavasti. Mykistävä tarina. Pidin myös Aikamatkustajasta, myös elokuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kirja piti kyllä otteessaan ja mielenkiinnon yllä viimeiselle sivulle asti.

      Mää en oo tiennytkään, että Aikamatkustajan vaimosta on elokuvakin! :O

      Poista