21 joulukuuta, 2017

Hän sanoi nimekseen Aleia

Lisää upeaa suomalaista fantasiaa. Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia teki myöskin muhun vaikutuksen. Kirja on ensimmäinen osa Kaksoisauringot- trilogiaan.


Kirjan päähenkilöinä ovat muistinsa menettänyt Aleia ja seleesi- tutkija Corildon. Corildon tutkii muuttuneita tuulia pohjoisessa, kun hänen luokseen tupsahtaa tyttö, joka on menettänyt muistinsa, mutta joka yllättäin pystyy aistimaan samoja asioita kuin seleesit, minkä pitäisi olla mahdotonta ihmisille. Siitä lähtee kirjan juoni liikkeelle. Corildon päättää lähtä viemään Aleiaa kotimaahansa Seleesiaan tutkittavaksi ja luonnollisesti se ei olekaan ihan niin yksinkertaista vaan matkassa on erinäisiä mutkia.

Luin tämän kirjan kahdessa erässä, koska väliin tuli pieni kausi, etten saanut luettua mitään. Kirja on hyvä ja juoni puoleensa vetävä. Kun sain taas jatkettua lukemista, upposin juonen kiemuroihin ihan täysillä. Ihanaa, että löysin lisää hyvää suomalaista fantasiaa! 

4 kommenttia:

  1. Minä en ole oikein koskaan lukenut fantasiaa, mutta voisipa olla hyvä kokeilla avartaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa vaan! Sitä ei tiiä, vaikka tykkäisitkin!

      Poista
  2. Moni on kehunut kirjaa. Aloitin sen lukemisen, mutta se ei vaan edennyt, joten minun oli pakko jättää se kesken. Harmillista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne kaikki kirjat oo semmosia, jotka itelle nappaa, vaikka ois kuin kehuttuja. Ja sitten saattaa vaikka vuosien päästä ollakin ittelle mieluinen.

      Poista